lauantai 15. maaliskuuta 2014


Hei

Alla mietteitä tehtävä 1 tiimoilta yhdessä Zofian kanssa. Lukekaa, kommentoikaa, korjatkaa ja laittakaa minulle. Luen Zofian kanssa palautteet ensi maanantaina ja laitamme koosteen blogiin tiistaina kuten tapaamisessa sovimme.

Yhteistyöterveisin Saila ja Zofia

 

Välitehtävä 1

Mitä toimenpiteitä ja hankintoja omassa työympäristössäsi tarvitsee tehdä, jotta voi toteuttaa suunnitelmasi

 

Tavoite: 1. Toteuttaa uusia opiskelun työtapoja. Suunnitelmana on hankkia omiin tarpeisiin taitoja, menetelmiä ja opetustapoja liittyen some työkalujen käyttöön.


Somevälineet monipuolisesti opetusvälineiksi. Miten, missä ja mikä välineistä on sopiva mihinkin opetus- /oppimistilanteisiin.  Esim. Yoytube perusteet ja käyttö opetuksessa. QR-koodit opetuksessa, Wiki opettajatiimin työkaluna, Tablet-laitteet opetuksessa, älypuhelimet opetuksessa, iPad opetuksessa, jne.


Tavoite 2. Mestari oppipoika idean mahdollistaminen siten että varttuneempien ja aloittavien oppilaiden työjärjestykset mahdollistavat opintojen järjestämisen.

 

Opettajan pitää varmistaa että ohjaavan oppilaan osaaminen on sillä tasolla, että hän kykenee ohjaamaan nuorempaa / kokemattomampaa oppijaa. Työelämän sosiaalisten taitojen kehittyminen vahvistuu toimintamallissa. Vastuun jakaminen ja luottamus vahvistaa tulevaisuuden työelämätaitoja. Ammatti-identiteetti vahvistuu ohjaavalla oppilaalla.

 Tavoitteen toteuttamiseksi tarvitaan sopivia laitteita ja koulutus laitteiden käyttämiseen. Työjärjestyksiä laadittaessa on tehtävä kokonaisuuksia, joissa huomioidaan esimerkiksi ammatti- ja attoaineiden integrointi sekä valintojen tekeminen eri tutkintojen välillä. Some-työvälineet antavat joustavuutta opetusaikojen ja paikkojen suhteen. Yhteyden pitäminen opiskelijoiden ja opettajien välillä  on mutkatonta. Mobiililaitteiden käyttö luo uuden opiskelukulttuurin.

 
Marjon kommentteja välitehtävään:

 
Tavoite 1.

Täytyy olla ensin toimivat ja ajanmukaiset laitteet opettajien käytössä, joiden avulla sitten vasta voidaan taitoja harjoitella ja hyödyntää niitä opetuksessa tai ohjauksessa. Perusteluna ajattelisin sitä, kuinka suuri hyöty tällaisella tavalla toimien olisi nimenomaan erilaisten oppijoiden opintojen loppuun saattamisella. Otetaan ainakin kokeiluun jollakin osastolla tällainen  haastavien opiskelijoiden motivaatiokeskustelujen sijaan tällainen toimintatavan totaalinen muutos.  Olettaisin, että sitoutuminen ja ryhmäytyminen onnistuu helpommin sellaisten opiskelijoiden kohdalla, jotka kokevat opiskelun liian haastavaksi ja liian vaativaksi ihan itsekseen. Rinnalla kulkijana AMMATTITUTOR toimisi yksilöllisten opinpolkujen suorittajien tukena ja kun opiskelijat ja tehtävät muuttuvat, asia ja tuen antaminen ei henkilöityisi liikaa ja se ei aiheuttaisi niin ollen ongelmia nuorelle.


Tavoite 2.

Meillä pitäisi ensiksi pitäisi auki puhua opettajien kokouksessa tämä MESTARI/KISÄLLI opiskelijatutor-systeemi, eli AMMATTITUTORIT kokeiluun joka osastolla ja KÄYTÄNTEISIIN! Lisäksi näille AMMATTITUTOR - opiskelijoille käyttöön sellaiset SOME-välineet, joilla voidaan havainnollisesti näyttää eri vaiheiden tekemistä käytännön harjoituksia tutoroitaessa.

 

 Carin Sundqvist

Tavoite 1: Minä tarvitsen noita taitoja myös jotta voin ohjata/neuvoa muita opettajia eli voisiko sinne lisätä "omiin tarpeisiin ja muiden ohjaamiseksi"
Tavoite2: Myös to-paikkojen koordinointi sillä tavalla että kolmannen vuoden opiskelija ja aloittelija ovat samalla työpaikalla. Tämä ei ole ainakaan sote-alalla aina mahdollista tai järkevää. Vai voidaanko ajatella että opiskelijat voivat olla eri paikassa ja pitävät yhteyttä vaikka Skypen kautta??

 
Vesa Saarinen

Näkisin tabletteja tarpeelliseksi myös työssäoppimisen ohjaukseen.
Kaukopaikoilla tai ulkomailla opiskeleva saisi tabletin mukaan, jolla videoi tekemisiään ja kokemuksiaan, nähtävyyksiä, kulttuuria jne. jotka liittää tabletilla TOP:n ohjausblogiin samantien. Täältä muut opiskelijat voivat seurata, mitä muualla tapahtuu. Tabletin voi laittaa Skypetilassa vaikka ravintolan keittiöön josta välittyy live-kuvaa kotimaahan.
Arvioinnissa tablettia käytetään Skypevälineenä opettajan, TOP-ohjaajan ja opiskelijan keskustelussa online. Meille tarvittaisiin ainakin 3-4 tablettia (siis viimeistä uusinta mallia eikä mitään vanhoja p****ja muiden jäänteitä.) Mulle yksi ja sitten opiskelijoille ja/tai muille opeille 2-3.